PAU:n Kuopion osasto

AJANKOHTAISTA

Tarjouskilpailu omille jäsenille johti tulokseen
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry 15.4.2019, 15:32
PAU on julkaissut osana ikäohjelmaa Työelämän sosiaalioppaan
Posti ilmoitti tänään käynnistävänsä yt-neuvottelut postinjakelussa, lajittelutehtävissä ja hallinnossa. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU muistuttaa, että Postin palvelutaso ei ole viime aikoina kiitosta saanut ja henkilöstövähennykset heikentävät palvelua entisestään.
Kuopion osasto osallistuu savolaisten välienselvittelyyn
Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen taulukkopalkat korottuvat 26,08 eurolla kuukaudessa (0,16 euroa tunnissa pl. D-liite, jossa korotus on 0,13 euroa tunnissa). Korotus on kaikille sama ja se tulee palkkoihin 1.11.2018 lukien. Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus on voimassa 31.10.2019 saakka.
Liikenne- ja viestintäministeriö vähättelee tänään julkaistussa tiedotteessaan postilain muutokseen liittyviä turvallisuusriskejä. Lakimuutos velvoittaisi Postin luovuttamaan postipalveluihin liittyvät liikesalaisuudet käytännössä kenelle tahansa. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU muistuttaa, että muutos sisältää merkittäviä turvallisuusriskejä niin kansalaisten, yritysten kuin huoltovarmuudenkin osalta.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU asettaa Postin ja Flexon työpaikat ylityökieltoon. Ylityökiellon syy on poliittinen, jolla vastustetaan maan hallituksen esitystä irtisanomissuojan heikentämiseksi.
Posti on tiedottanut niin edunvalvonnalle, henkilöstölleen kuin mediaankin niin sanotusta joustavasta perjantaista. Tällä työpaikkainfolla selvennetään jo ennestään Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksella (tes) sovittuja asioita väärinymmärrysten välttämiseksi.
RSS ATOM