PAU: Postille tärkeintä on tulos - ei palvelut

29.1.2019

Posti ilmoitti tänään käynnistävänsä yt-neuvottelut postinjakelussa, lajittelutehtävissä ja hallinnossa. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU muistuttaa, että Postin palvelutaso ei ole viime aikoina kiitosta saanut ja henkilöstövähennykset heikentävät palvelua entisestään.

- Postin henkilöstövähennykset ovat ajaneet postipalvelut aina pitkäaikaiseen kriisiin ja sotkua on purettu pitkään. Tämä on vaarana tälläkin kertaa, muistuttaa PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen. 

Ensimmäiset isot postinjakeluun kohdistuneet henkilöstövähennykset toteutettiin viisi vuotta sitten, kun Posti irtisanoi 495 työntekijää, päätti määräaikaiset työsopimukset ja muutti 180 kokoaikaista työsopimusta osa-aikaiseksi. Tuon jälkeen Postilla on ollut jatkuvia yt-neuvotteluja, laatuongelmia ja sen maine on ryvettynyt vuosi vuodelta. Suunta tuskin muuttuu uusilla irtisanomisilla. 

Osa-aikainen työ ei elätä  

Postityöntekijät tekevät raskasta työtä matalapalkka-alalla, jossa osa-aikaisen työn palkka ei riitä elämiseen.  

- Tässä on käymässä niin, että valtionyhtiö ajaa työntekijänsä elämään valtion tukien varassa. Valtio-omistaja voi tässä katsoa myös peiliin, koska se vaatii Postilta isoja osinkoja. Osinkoja se tulee samaan, mutta samalla aiheutetaan valtion menojen kasvua muilla momenteilla ja iso määrä surua ja pelkoa monen postilaisen perheeseen.  

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU muistuttaa, että useissa Euroopan maissa valtio tukee postinjakelua haja-asutusalueilla. 

- Myös Suomessa tämä keino tulisi ottaa käyttöön, jos postipalvelut halutaan säilyttää, Nieminen ehdottaa. 

Postilain seurausta 

Lehtien ja kirjeiden siirtyminen digitaaliseen muotoon vähentää väistämättä jaettavaa postia ja sitä myötä myös työpaikkoja. Yksi digitalisaatiota vauhdittava tekijä on ollut niukasti hallituspuolueiden äänin hyväksytty postilaki. 

Postilain seurauksena kirjeen kulkunopeutta hidastettiin merkittävästi ja viisipäiväisestä jakeluvelvoitteesta kaupungeissa luovuttiin. 

- Nyt nähdään, että kirjeen kulkunopeuden hidastamisella on paljon suuremmat vaikutukset koko postinkulkuun ja alan työpaikkoihin kuin yleisesti ymmärretään, Nieminen muistuttaa. 

Lisätietoja: 

Heidi Nieminen, puheenjohtaja, puh. 050 340 3217