Posti ja PAU eri mieltä kenelle suojatyö kuuluu – PAU lopetti suojatyöt Kuopion postikeskuksessa, koska Posti palkannut vuokratyövoimaa

13.11.2019

Postin mielestä PAU rikkoo itse asettamiaan lakkorajoja. PAU kiistää väitteen.

Käynnissä oleva Postin lakko on aiheuttanut kiistaa niin sanotun suojatyön tekemisen osalta.

Posti kertoo tiedotteessaan, että lakossa olevan Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn jäsenet ovat muun muassa Kuopiossa kieltäytyneet tekemästä suojatyötä.

Suojatyö sisältää turvallisuuteen ja terveyteen liittyvien lähetysten käsittelyä, kuten sairaalakirjeitä, laboratorionäytteitä sekä ateriakuljetuksia kouluihin, päiväkoteihin ja vanhuksille.

Postin mielestä PAU rikkoo näin itse asettamiaan lakkorajoja. Posti kertoo kuitenkin saaneensa lähetykset perille poikkeusjärjestelyillä.

PAU: Meitä ei tarvita, koska vuokratyöntekijöitä paikalla

PAUn Pohjois-Savon ja Pieksämäen alueen varapääluottamusmiehen Juha Heikkisen mukaan kyse ei ole kieltäytymisestä.

PAU on Heikkisen mukaan lopettanut suojatyöt Kuopion Matkuksen postikeskuksessa, koska Posti on hankkinut työpaikalle vuokratyöntekijöitä tai muita työntekijöitä, jotka eivät osallistu lakkoon.

Heikkisen mukaan PAUn jäsenet ovat lopettaneet Matkuksessa suojatyöhön liittyvien toimistusten käsittelyn tiistai-illan ja keskiviikkoaamun aikana.

 

https://yle.fi/uutiset/3-11066818