Ansioturva yhtäläiseksi kaikille suomalaisille?
25.1.2015
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo, kansanedustaja Elina Lepomäki, Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti, kansanedustaja Osmo Soininvaara ja VATT:in ylijohtaja Juhana Vartiainen ehdottavat keskustelupaperissaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin. Ehdotuksen mukaan työttömyyskassan jäsenyys ei ole jatkossa kriteeri ansiosidonnaisen saamiselle eikä yrittäjyys palkkasuhteen rinnalla tai työttömänä heikennä palkkasuhteen työttömyysturvaa. Ansioturva rahoitetaan nykyisin lähes kokonaan kaikista palkkasuhteista lakisääteisesti maksettavista työttömyysvakuutusmaksuista ja budjettivaroista. Silti ansioturvaan ovat oikeutettuja vain työttömyyskassojen jäsenet. Kassat maksavat etuudesta eli ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta jäsenmaksujensa avulla ainoastaan 5 prosenttia. ”Työttömyysvakuutusmarkkinoilla vallitsee taloustieteellisin termein moraalikato. Vakuutuksen myöntäjällä eli työttömyyskassalla ei ole täysimääräisiä kannustimia pienentää vakuutustapahtuman todennäköisyyttä - eli työttömyyttä - kun se itse kattaa kustannuksista vain murto-osan”, Elina Lepomäki toteaa. ”Järjestelmä luo tehottomuutta ja tulee veronmaksajalle kalliiksi”, hän painottaa. Suurin osa työttömyyskassoista on kytköksissä ammattiliittoihin, jotka ovat osapuolena työmarkkinaratkaisuissa. Laajasta työttömyydestä huolimatta korkeaksi kohoavat palkkavaateet lisäävät rakenteellista työttömyyttä. ”Pitkän työttömyyden on osoitettu heikentävän työllistymisvaihtoehtoja jatkossa, joten julkisen vallan ei tulisi siihen kannustaa.” ”On luonnollista, että työtön yrittää kohentaa taloudellista tilaansa pienimuotoisella yritystoiminnalla, mutta tämän työttömyysturvan säännöt nyt käytännössä estävät”, toteaa Osmo Soininvaara. Kirjoittajien mukaan on keskeistä, että lakisääteisesti rahoitettu työttömyysvakuutus koskisi kaikkia, joiden työstä vakuutusmaksut suoritetaan. ”Kansalaisten perustuslaillinen yhdenvertaisuus edellyttäisi, että suoritetut vakuutusmaksut ja toisaalta vakuutusetuudet vastaisivat paremmin toisiaan. Julkisen vallan tulisi olla neutraali sen suhteen missä muodossa työ suoritetaan”, Tuomas Pöysti painottaa. Hallituksen tavoite on ollut nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin, mutta vuoden 2014 joulukuussa se oli vain 67,4 prosenttia. Suomen julkistalouden kestävyysvajeen suuruudeksi on arvioitu eri laskelmissa 4–6 prosenttia BKT:sta. Sen ratkaiseminen edellyttäisi merkittävästi korkeampaa työllisyyttä. ”Suomi on vaikeassa taloustilanteessa ja kaipaisi monenlaista toimeliaisuutta. Työllisyysaste on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista”, Juhana Vartiainen toteaa. ”Nykyinen pitkään kestävä ansiosidonnainen päivärahamalli vaikuttaa kielteisesti työllistymisen kannustimiin ja luo pahimmillaan pitkäaikaistyöttömyyttä. Se heikentää julkistalouden kantokykyä.” ”Ansioturvan kytkös työttömän perusturvaan on vaikeuttanut perusturvan parantamista. Ansioturvareformin ansiosta julkinen valta voi tarkastella työttömyysturvaa kokonaisuutena niin, että turvan kehittämisessä etusijan saavat heikoimmassa asemassa olevat työttömät”, Heikki Hiilamo päättää. Lähde: www.sitra.fi |