Itella kiistää PAU:n väitteen takaisinotettujen irtisanottujen määrästä
20.11.2014
Posti- ja logistiikka-alan unionin mukaan Itella olisi palkannut takaisin yli puolet irtisanomistaan postinjakajista. Itella kiistää Posti- ja logistiikka-alan unionin väitteen takaisinotettujen irtisanottujen määrästä. PAU:n mukaan Itella on ottanut takaisin töihin yli 200 viime keväänä irtisanomaansa postinjakajaa toistaiseksi voimassa olevaan tai määräaikaiseen työsuhteeseen. Itellan palvelutuotannon johtajan Anu Punolan mukaan määrä on "vähän yli sata". PAU:n mukaan Itella teki postinjakelun yt-menettelyssä karkean virhearvion, kun se irtisanoi noin 400 postinjakajaa. Postialan työntekijöitä edustava PAU pelkää, että postikeskusten, hallinnon ja myynnin irtisanomisissa toistetaan samoja virheitä kuin keväällä postin perusjakelussa. Itella kiistää myös tämän. – Emme ole tehneet virhettä ensimmäisellä kerralla, emmekä voi toistaa virhettä, jota emme ole tehneet, Punola sanoo. Punolan mukaan Itella on yt-neuvottelujen päättymisen jälkeen saanut uutta liiketoimintaa muun muassa ruokakuljetuksissa ja varhaisjakelussa, minkä johdosta se on voinut ottaa takaisin irtisanottuja henkilöitä. PAU arvosteli irtisanomisia jo viime keväänä ja sanoi, etteivät jäljelle jäävät postinjakajat selviydy työstään. – Volyymilaskulla perusteltu lajittelutoimintojen keskittämisen aiheuttama työmäärä ja rekrytointitarve on jo nyt lisääntynyt Helsingin postikeskuksessa dramaattisesti. Muissa postikeskuksissa myös määräaikaisten työsuhteiden päättyminen vähentää henkilöstöä vuoden vaihteessa huomattavasti, PAU sanoo tiedotteessaan.
Yle uutiset / Jussi Hanhivaara, Miia Vesa
Kommentti: Nyt sopisi selvittää, mikä taho puhuu totta. Oman edunvalvonta-alueeni irtisanotuista työntekijöistä osa on vakinaistettu uudelleen ja kaikille muillekin heistä on halutessaan tarjottu määräaikaisia työsuhteita, jotka ovat jatkuneet ketjutettuina, mutta ilman pidempiä katkoja tähän päivään. Eikä loppuakaan tunnu ihan heti näkyvän. Ymmärrettävästi osa irtisanotuista työntekijöistä vetivät omat, kunnioitettavat johtopäätöksensä niin työnantajan toimista kuin alan yleisistä tulevaisuudennäkymistä ja lähtivät töihin uudelle työnantajalle tai opiskelemaan uuteen ammattiin. Kuitenkin irtisanottuja työntekijöitä on selkeästi enemmän edelleen töissä kuin lopullisesti Itellasta poislähteneinä. Jos suhdeluku on yhtään samanlainen muuallakin Suomessa, kertoo yksinkertainen laskutoimitus vastauksen, kumpiko osapuoli puhuu totta. Miko Haarala |