Liiton PJ. Esa Vilkuna erosi tehtävästään.

23.4.2014

Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtaja Esa Vilkuna on eronnut tehtävästään. Hän ehti olla 13 vuotta puheenjohtajana. Vilkuna ilmoitti erostaan huhtikuussa kokoontuneelle PAUn liittohallitukselle. Esa Vilkunan mukaan aika tehtävän vaihtoon oli sopiva, kun sopimuskausi on puolivälissä ja Itellan YT-neuvottelut tällä erää käyty. Jatkosuunnitelmistaan hän kertoo myöhemmin. Puheenjohtajan tehtävät jaetaan käytännössä toistaiseksi liiton ensimmäisen varapuheenjohtajan Jarmo Niemen ja liittosihteeri Heidi Niemisen kesken. Liittovaltuusto päättää, millä aikataululla uusi puheenjohtaja valitaan.

Esa Vilkuna ilmoitti jättävänsä liiton puheenjohtajan tehtävät 16.4.2014 lukien. Liittovaltuuston kevätkokous 22. – 23.5.2014 keskustelee uuden puheenjohtajan ajankohdan valinnasta, josta tiedotetaan liittovaltuuston kokouksen jälkeen. Liiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Jarmo Niemi toimii puheenjohtajan tehtävässä siihen asti, kun uusi puheenjohtaja on valittu.


Esan terveiset PAUn jäsenille:
”Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Vakaan harkinnan jälkeen ilmoitan luopuvani puheenjohtajan tehtävistä 16.4.2014 lukien. Päätös ei ollut millään muotoa helppo, mutta omalta kannaltani välttämätön. Kuluneet kolmetoista vuotta ovat olleet alan toimintaympäristön kannalta ennätyksellisen vaikeat. Itselläni on vahva tunne, että se mitä minulla on annettavaa yhteiseen edunvalvontatyöhön, on tullut annetuksi. Takki on niin sanotusti tyhjä. Liiton ja alan tilanne on sellainen, että jäsenkunnalla on oikeus odottaa puheenjohtajalta sadan prosentin työpanosta ja sitoutumista.

Edunvalvontatyö on äärimmäisen sitovaa. Työn ulkopuoliselle elämälle ei juuri jää tilaa. Tappioprosentti on pelottavan korkea. Oman lähiyhteisöni keskeisistä toimijoista on vajaan kahdenkymmenen vuoden aikana kuollut huomattavan ennenaikaisesti viisi. Näistä varsin itsekkäistä syistä olen päättänyt hankkiutua johonkin vähemmän kokonaisvaltaiseen työtehtävään.

Liiton hallinnossa, toimistossa ja edunvalvojissa on osaamista ja tarmoa. Uskon, että puheenjohtajatehtävään on tarjolla sellaista potentiaalia, että toiminnan taso säilyy vähintäänkin ennallaan.

Nöyrä kiitokseni jäsenistölle ja aktiivitoimijoille, kanssanne on ollut ilo työskennellä.”
Esa Vilkuna

 

Lisätietoja:

Heidi Nieminen, liittosihteeri, puh: 050 340 3217
Jarmo Niemi, varapuheenjohtaja puh: 0400 523 551