Kesälomaa odotellessa - vakuutusetuja liiton jäsenille

16.4.2014

PAU on vakuuttanut jäsenensä Ifin Liittovakuutuksella, johon kuuluu vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutus. Liiton jäsenkorttiin on painettu vakuutuksen tiedot, joten se toimii myös matkustajavakuutuskorttina.

Vakuutetut

Vakuutettuina ovat liiton työssä käyvät ja työttömät jäsenet, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain yli kuusi kuukautta Suomessa, joiden vakinainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin. Työttömiksi rinnastetaan työvoimaviranomaisen hyväksymien työttömien työnhakijoiden lisäksi vuorotteluvapaalla ja koulutustuella olevat.

Vakuutuksen piiriin eivät kuulu eläkeläiset eivätkä muutkaan sellaiset jäsenet, jotka eivät maksa jäsenmaksua. Osa-aikaeläkeläiset ovat vakuutettuja samoin kuin kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyystuella olevat.

Vakuutuksen piiriin kuuluvat myös ne jäsenet, joiden työstä poissaoloon ja jäsenmaksujen puuttumiseen on hyväksyttävä syy. Tällainen syy on esim. sairasloma, vuorotteluvapaa, koulutustuki, äitiysloma, isyysloma, vanhempainloma tai opintovapaa.

Vakuutusturva on sidottu liiton jäsenyyteen. Jos jäsen eroaa liitosta, vakuutusturva päättyy välittömästi. Kun jäsen jää eläkkeelle, vakuutusturva päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Yhteystiedot

Muista Ifin vakuutuksista liiton jäsenet saavat tuntuvia alennuksia. Lisätietoja vakuutuksista ja korvauspalvelusta saat lähimmästä Ifin konttorista, palvelunumeroista: 010 19 19 19 (asiakaspalvelu), 010 19 18 18 (korvauspalvelu) tai osoitteesta: www.if.fi/pau, jossa voit hoitaa henkilökohtaiset vakuutusasiasi nopeasti ja vaivattomasti.

 

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Suomessa sairausvakuutetuilla on oikeus eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin (European Health Insurance Card, EHIC). Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla todistat oikeutesi lääketieteellisesti välttämättömään sairaanhoitoon EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä. Kortti täydentää loistavasti liiton matkustajavakuutusta, pääset hoitoon myös, jos pitkäaikaissairautesi vaatii sitä. Saat myös raskauteen tai synnytykseen tarvitsemaasi hoitoa. 

Kortilla sinun tulee EU-lainsäädännön mukaan saada sairaanhoitoa samalla hinnalla ja samalla tavalla kuin maassa tai matkakohteessasi asuvien henkilöiden. Nimensä mukaisesti kortti käy EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä. Eurooppalainen sairaanhoitokortti kelpaa julkisessa terveydenhuollossa, sairausvakuutussopimuksen tehneiden yksityisten lääkäreiden vastaanotoilla ja sopimuksen tehneissä sairaaloissa. Eri valtioilla on omat käytäntönsä, ja niihin kannattaa tutustua ennen matkaa osoitteessa: www.kela.fi/sairaanaulkomailla.

 

Tilaa maksuton eurooppalainen sairaanhoitokortti verkossa!

 

Mene Kelan internetsivuille www.kela.fi/asiointi

Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksillasi.

Valitse kohta Hakemus tai ilmoitus >

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

 

 

Mika Roos, PAU