Ei näin, Itella!

30.3.2014

Takana on raskas ja poikkeuksellinen työviikko. Todistin läheltä lukuisia työsuhteiden "irtisanomiskeskusteluja", joissa työntekijälle jäi lähinnä kuuntelijan rooli. Mikään ei ole sinun syytäsi, mutta maailma muuttuu ja tässä muuttuvassa maailmassa sinun paikkasi ei enää tule olemaan meidän palveluksessa.

Vaikka olen parhaani mukaan yrittänyt hokea itselleni, ettei minulla ole osaa eikä arpaa tapahtuneeseen, olen viettänyt vajaaunisia öitä miettien, olisinko ja voisinko tehdä jotain toisin ja paremmin niiden edustamieni työntekijöiden eteen, jotka ovat joutuneet kokemaan kurjan kohtalon työn menettämisen muodossa. Ongelmani unen saannin suhteen on hetkellinen ja vähäpätöinen verrattuna siihen oloon, joka irtisanottua työntekijää voi vaivata pitkäänkin. Toivottavasti kaikki irtisanotut pääsevät jaloilleen ja jatkavat hetkellisen ketutuksen jälkeen eteenpäin. Totta on, että postinjakelu tällaisenaan on auringonlaskun ala, eikä tämä työnä muutenkaan kaikkein houkuttelevin ole - mikäli työmarkkinat vaan yhtään olisivat suotuisammat ja tarjoasivat vaihtoehtoja.

En aio tuhlata palstatilaa sen enempää kritisoidakseni järjettömältä tuntuvia henkilöstövähennyksiä. Sen sijaan kohdistan osoittimen työnantajan yt-neuvottelupolitiikkaan ja asioista tiedottamiseen. Jälleen kerran on tullut todistettua, että se mitä Itellan korkeimman johdon suulla puhutaan, muuttuu vallan toiseksi tultaessa väliportaaseen ja lopulta tänne ruohonjuuritasolle. Ylhäältä tulleessa tiedossa saimme tietää ensiksi vähennystarpeen olevan noin 800 vakituista työntekijää plus määräaikaiset päälle. Sitten myöhemmin, neuvotteluiden loputtua, vähennystarve asettui hivenen alle 500 vakituiseen työntekijään. Tälläkään hetkellä ei vähennystarpeesta ole tiedotettu millään tavalla toimipaikkatasoisesti; montako henkilöä on tarve vähentää kustakin jakelulähtöpaikasta.

Voin tunnustaa (ja monihan työntekijä sen on arvannutkin!) että minulla jonkin aikaa on tämä tieto ollut. On ollut kiusallista vaitiolovelvollisena pitää näitä asioita vain itsellä. Tein linjauksen, ettei minun tehtäväni ole tiedottaa työnantajan toimista; minä tai kukaan muukaan liiton edunvalvoja ei ole ensimmäistäkään irtisanomista ollut toteuttamassa. On outoa, ettei työnantaja ole kokenut tarpeelliseksi tiedottaa mitään. Esimerkkinä juuri tuo jakelutoimipaikkakohtainen vähennystarve. Sen sijaan annetaan työntekijöiden kyräillä toisiaan, rakentaa omia päätelmiä - elää epätiedossa ja "roikkua löysässä hirressä". Nyt kun osa irtisanotuista on itse kertonut kollegoilleen kohtalostaan, tietoa on edes vähän. Mutta kiitos ei kuulu talolle.

Myös vähennystarpeen "henkilölistan" osalta on toiminta työnantajan puolelta ollut tahditonta. Listan nimet ovat olleet täysin työnantajan kokoamat ja vaikka pyramidin yläpäästä puhuttiin kauniilla sanoilla "avoimen ja läpinäkyvän toiminnan" puolesta yhdessä edunvalvonnan kanssa, on käytäntö ollut vallan toista. Omalla alueeni henkilölista sisältää ristiriitoja, joita tulemme työnantajapuolen kanssa selvittämään tulevaisuudessa. Näin ei olisi uskoakseni käynyt, mikäli tämäkin oltaisiin tehty alusta saakka edunvalvonnan kanssa yhteistyössä.

Vielä muutama huomio irtisanomiskeskusteluiden sisällöstä. Ikävä yllätys on ollut usemmalle työntekijälle tieto yli viikon mittaisen katkon vaikutuksesta työsopimusten välillä. Jos olet vaikkapa ollut seitsemän vuotta yhteensä Itellan työntekijä, saanut jo kokemusvuosikorotuksenkin kuuden vuoden jälkeen, mutta ollut ketjutettuna määräaikaisena työntekijänä syystä tai toisesta johtuen sopimuksettomana yli viikon vaikkapa kolme vuotta sitten, on tässä tapauksessa yhdenjaksoinen työssäoloaikasi kolme vuotta, ei seitsemää. Tällä on ollut suora vaikutus a) siihen, joutuuko henkilö vähennyslistalle vai ei b) työntekijän irtisanomisaikaan sekä maksettavaan muutosturvaan. Selvää on, ettei työnantaja näissä tule vastaan säästyviä pennosia laskiessaan. Avoimeksi on ainakin itselleni jäänyt myös mikä on työehtosopimuksen tulkinta käytännössä vähennysjärjestystä määritettäessä. TES:sissä toissijaisesti kiinnitetään huomiota työsuhteen kestoaikaan (HUOM! siis yhtäjaksoiseen!) ja työntekijän huoltovelvollisuuden määrään. Oletko huoltovelvollinen, jos sinulla on yhteishuoltajuus vai pelkästään yksinhuoltajana? Entä mikä on "lapsen arvo" työsuhteen kestoon nähden?
Vielä mainitsen pienen detaljin: VILOPA-koulutus on kovaa valuuttaa mikäli haluaa pitää työnsä. En nähnyt siitä kirjausta missään vähennysjärjestystä määritettäessä, mutta pääasia, että työnantaja tietää!

Loppukevennys: Irtisanomisen saatuasi sinulta kysytään halukkuutta kesätöihin määräaikaisena työntekijänä! Jotta ei kukaan syyttäisi minua liiasta asioiden paljastelusta, laitan alle linkin, josta tämä käy ilmi.

sanomalehti Ilkan uutinen 29.3.2014: Itella tarjoaa irtisanotuille kesätöitä.

Että näin.

 

Miko Haarala

alueluottamusmies

miko.haarala@posti.fi