Ilta-Sanomat: Itella: Laaja lakko sotkisi joulupostin - "90 miljoonaa lähetystä"

25.11.2013

Itellasta arvioidaan, että toteutuessaan postialan laaja lakko voisi sotkea joulupostin pahan kerran.

Johtaja Eikka Urpilainen Itella Postista sanoo, että lakko toteutuessaan aiheuttaisi suuria ongelmia kaupalle, verkkokaupalle ja ylipäätään postin asiakkaille ja kuluttajille. Lakko ruuhkauttaisi joulupostin.

– Valitettavasti, emme me ehtisi purkaa sitä sumaa ennen joulua, Urpilainen sanoo.

Hän korostaakin Itellan toivovan sovun löytymistä neuvotteluissa.

Työehtosopimuskiista ei kuitenkaan ratkennut maanantainakaan ja neuvottelut jatkuvat jälleen tiistaina valtakunnansovittelijan johdolla.
Neuvotteluita käyvä Posti- ja Logistiikka-alan Unioni PAU on jo järjestänyt pistelakkoja useilla paikkakunnilla.

Tiistai-illasta keskiviikkoiltapäivään lakossa on Tampereen postikeskus. Sen jälkeen lakkoilee Seinäjoen postikeskus keskiviikosta kello 16:sta torstaihin kello 12:een.

Jos sopua neuvotteluissa ei löydy, PAU uhkaa valtakunnallisella lakolla Itellan postinkäsittelytehtävissä 9.–13. joulukuuta.
 

Vuoden vilkkain viikko



Viikko 50, jolloin lakko uhkaa, on Itellan Urpilaisen mukaan vuoden vilkkain viikko. Kyseisellä viikolla käsittelyssä on 60 prosenttia enemmän lähetyksiä kuin normaalilla viikolla. Terveyteen ja turvallisuuteen liittyvien tuotteiden käsittelystä huolehdittaisiin, mutta muuten lähetykset jäisivät käsittelemättä.

– Käsittelyssä on arvion mukaan noin 90 miljoonaa lähetystä ja ne jäisivät silloin käsittelemättä, Urpilainen sanoo.

Myös seuraava viikko on postissa vilkas, joten ruuhkan purkaminen veisi Urpilaisen mukaan aikaa.

Neuvotteluita jumittavat yhä irtisanomisturvaan liittyvät kysymykset PAU:n puheenjohtajan Esa Vilkunan mukaan. Työnantajan mielestä ne eivät kuulu tes-neuvotteluihin, mutta työntekijät haluavat niitä turvakseen sopimukseen.

– Kyse on siitä, miten yhteistoimintamenettelyt käydään jos ja kun väkeä irtisanotaan. Voidaanko käyttää alihankintaa ja vuokratyöntekijöitä samaan aikaan, kun omaa väkeä laitetaan ulos? Ei tämä sen kummallisempi tilanne ole, Vilkuna sanoo.

Ilta-Sanomat 25.11.