´Tunne liittosi, tiedä oikeutesi – kurssi Kouvolassa 12.–13.3.2016 Tiedosta oikeutesi -tule hyödylliselle kurssille!

4.2.2016

Tunne liittosi, tiedä oikeutesi-kurssi järjestetään 12.–13.3.2016 Hotelli Cumulus Kouvolassa. Tunne liittosi-kurssi on erinomainen mahdollisuus tutustua PAUn toimintaan ja omiin oikeuksiin työelämässä. Viimeinen hakupäivä kurssille on 22.2.

Kurssi on tarkoitettu erityisesti uusille jäsenille. Kurssilla käsitellään muun muassa liiton ja ammattiosastojen toimintaa sekä päätöksentekoa. Lisäksi osallistujat saavat perustiedot kokoustekniikasta.
Kurssilla kerrotaan myös työehdoista, sosiaalietuuksista ja liiton jäsenpalveluista. Vastaava kurssi järjestetään maaliskuussa varastopalveluissa työskenteleville ja englanninkielisenä huhtikuussa sanomalehdenjakajille.


PAU kustantaa


Kurssi on osa PAUn jäsenille suunnattua järjestökoulutusta. Liitto vastaa koulutusmateriaalista, majoitus, matka- ja ateriakuluista. Majoituskustannus korvataan ulkopaikkakuntalaisille yhdeltä yöltä (la-su).
PAU korvaa koulutukseen osallistuvalle syntyvät matkakustannukset julkisen liikenteen käytön sekä muiden välttämättömien matkakulujen osalta. Myös oman auton käyttäminen kurssimatkoilla korvataan erillisen, liittohallituksen tekemän korvaustaulukon mukaan.


Kurssille ilmoittautuminen


Ilmoittaudu kurssille 22.2. mennessä. Kurssille voit ilmoittautua suoraan joko PAUn sähköisessä jäsenpalvelussa (www.pau.fi/jasenyys/sahkoinen-jasenpalvelu) tai perinteisellä kurssihakemuslomakkeella.
Kurssihakemuslomakkeita saat omalta ammattiosastolta tai liiton toimistosta, puh: (09) 613 116.


HYÖDYNNÄ JÄSENETUSI TULEMALLA MUKAVALLE JA HYÖDYLLISELLE KURSSILLE!


Lisätietoja: Koulutussuunnittelija Päivi Vuovirta, puh: 050 411 2195 ja
Jäsenpalvelusihteeri Vuokko Malinen, puh: 040 821 5832.