Tiedote: Posti rikkoo laittomilla työsuluilla yleispalveluvelvoitetta.

9.11.2015

Posti asetti tänään eri puolilla Suomea yhdellätoista paikkakunnalla kokonaisia työpaikkoja työsulkuun estämällä työntekijöitä tekemästä työtään. Postinjakelu estettiin eri työyksiköissä Rovaniemellä, Torniossa, Kemijärvellä, Simossa, Kemissä, Punkalaitumella, Urjalassa, Kuopiossa, Savonlinnassa, Äänekoskella, Jyväskylässä ja Tampereella. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää työsulkuja laittomina, koska Posti ei ole noudattanut työriitalain mukaista kahden viikon ilmoitusaikaa valtakunnansovittelijalle.

Postin työsululla on merkittäviä vaikutuksia. Yksistään Lapissa noin 80 prosenttia kaikista talouksista ja yrityksistä jää ilman postia. Laittomasta työsulusta Lapissa kärsii noin 100 000 kuluttaja-asiakasta ja satoja yrityksiä. 

PAU asetti viikko sitten laillisen koulutus, perehdytys- ja ylityökiellon niille työpaikoille, joihin tulee SOL Oy:n vuokratyövoimaa. Tämän jälkeen Posti on lähettänyt eri puolilla Suomea päivittäin työntekijöitä yksi kerrallaan kotiin ja estänyt heitä tekemästä työtään. Viime perjantaina Posti asetti Helsingissä työsulkuun kaikki Malmin ja Pukinmäen postinjakajat ja kaksi SOL Henkilöstöpalvelut Oy:n vuokratyöntekijää. Nyt Posti estää postinjakelun jo kokonaisilla paikkakunnilla.

Posti rikkoo yleispalveluvelvoitetta

Postilla on postilain mukainen yleispalveluvelvoite, jonka mukaan yleispalveluun kuuluvat kirjeet ja paketit tulee toimittaa asiakkaille viitenä päivänä viikossa. Laittomilla työsuluilla Posti rikkoo myös yleispalveluvelvoitetta ja pettää tietoisesti asiakkailleen antamia palvelulupauksia. Asiakkaille tärkeät kirjeet, paketit, sanomalehdet ja aikakauslehdet jäävät jakamatta, kun Posti ei anna työntekijöiden tehdä töitään. 

 

Lisätietoja:


Timo Peippo, pääluottamusmies, Kuopio, Keski-, Pohjois- ja Ylä-Savo, puh. 0400 733 512

Heidi Nieminen, PAU ry, puheenjohtaja, puh. 050 340 3217