Kuopion osasto vuosikokousti!

14.3.2015

Kokousväkeä keskusteluissa tauolla.
Kokousväkeä keskusteluissa tauolla.
Puheenjohtaja Juha Heikkinen veti ansiokkaasti kokouksen läpi.
Puheenjohtaja Juha Heikkinen veti ansiokkaasti kokouksen läpi.

Upean keväisestä auringonpaisteesta huolimatta Kuopion osaston sääntömääräinen vuosikokous saatiin vedettyä läpi hotelli Puijonsarven kokoustilassa. Reilun 30:n kokousedustajan kesken saatiin kokoukselle arvokas, mutta leppoisa tunnelma ja saatiinpa uusi toimikuntakin leivottua vuodelle 2015!

Kokouksen veti vanhalla rutiinilla läpi jouhevaan tahtiin puheenjohtajana Juha Heikkinen. Kävipä niin että Juhi valittiin myös tulevalle kaudelle osaston puheenjohtajaksi, vaikka oli aiemmin hieman empinytkin jatkoaan. Onnittelut valinnasta.

Myös muut toimikunnan toimet ja paikat valittiin ja mikä ilahduttavaa, saatiin toimikunta vaihteeksi täysvahvuiseksi, eli kymmenen varsinaista jäsentä sekä viisi varajäsentä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Timo Peippo, sihteeriksi/jäsenkirjuriksi/tiedotusvastaavaksi Miko Haarala, rahastonhoitajaksi Tarja Riikonen. Muut toimikunnan jäsenpaikat täyttävät uudelleen valittuina Kalle Saikkonen, Esko Pakarinen sekä Kari Kettunen. Juha-Pekka Hakulinen sekä Jari Koponen tulivat valituiksi "uusvanhoina veteraaneina", mutta täysin uusina kasvoina remmiin liittyy myös Katja Räsänen (Matkuksen jakelu) sekä Jani Hyvönen Nilsiästä (Jani toimii myös luottamusmiehenä Nilsiä-Nurmes-Rautavaara- akselilla).

Varajäseniksi valittiin Tero Pitkänen, Hannu Jokitörmä, Tuija Miettinen, Jimmy Virén sekä Petri Julkunen.

Onnittelut kaikille valinnasta sekä menestystä uudelle toimikunnalle!