Tunne liittosi -kurssi Lappeenrannassa 25.–26.4.2015

26.2.2015

Tervetuloa PAUn Tunne liittosi, tiedä oikeutesi – kurssille Hotelli Cumulus Lappeenrantaan 25.–26.4.2015. Kurssi on tarkoitettu erityisesti sellaisille jäsenille, jotka eivät ole aktiivitoimijoita omassa ammattiosastossaan.

Kurssilla käsitellään ammattiliiton ja ammattiosastojen toimintaa ja päätöksentekoa. Kurssi sisältää myös perustiedot kokoustekniikasta. 

Pyydä työkavereita mukaan ja lähtekää yhdessä mukavalle ja hyödylliselle kurssille! 

Osanottajat saavat kurssilla oman työehtosopimuskirjan, jonka avulla selvitellään työehtoihin liittyviä asioita, erityisesti työntekijän omia oikeuksia. Lisäksi kurssilla kerrotaan sosiaalietuuksista ja liiton jäsenpalveluista. Kurssi on tarkoitettu kaikille liiton sopimusaloilla toimiville (pois lukien sanomalehdenjakajat, joille järjestetään oma Tunne liittosi – kurssi syyskuussa Hyvinkäällä). 

Osallistujalle ei kuluja – liitto maksaa  

Kurssi on osa PAUn jäsenille suunnattua järjestökoulutusta. Liitto vastaa koulutusmateriaalista, majoitus-, matka- ja ateriakuluista. Majoituskustannus korvataan ulkopaikkakuntalaisille yhdeltä yöltä. 

PAU korvaa koulutukseen osallistuvalle syntyvät matkakustannukset julkisen liikenteen käytön sekä muiden välttämättömien matkakulujen osalta. Myös oman auton käyttäminen kurssimatkoilla korvataan erillisen, liittohallituksen tekemän korvaustaulukon mukaan. Ilmoittaudu Tunne liittosi -kurssille 25.3.2015 mennessä. Kurssille voit ilmoittautua suoraan joko PAUn kotisivuilla sähköisessä jäsenpalvelussa tai perinteisellä kurssihakemuslomakkeella. Lomakkeita saat luottamusmieheltäsi tai liiton toimistosta puh: (09) 613 116. 

TERVETULOA HYÖDYLLISELLE KURSSILLE! 

Lisätietoja:  

Koulutussuunnittelija Päivi Vuovirta, puh: (09) 6131 1705, 050 411 2195

Jäsenpalvelusihteeri Vuokko Malinen, puh: (09) 6131 1719, 040 821 5832