Heidi Nieminen valittiin Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) uudeksi puheenjohtajaksi

27.8.2014

PAU:n uusi puheenjohtaja Heidi Nieminen.
PAU:n uusi puheenjohtaja Heidi Nieminen.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU valitsi tänään liittovaltuuston ylimääräisessä kokouksessa liiton uudeksi puheenjohtajaksi jäljellä olevaksi liittokokouskaudeksi Heidi Niemisen. Hänet valittiin puheenjohtajaksi äänin 28-3. Vastaehdokkaana vaalissa oli postinjakelun valtakunnallinen pääluottamusmies Kari Lempinen Lahdesta. Liittokokouskausi kestää vuoteen 2017. Korpilahtelainen 35-vuotias Nieminen on toiminut ennen puheenjohtajavalintaansa PAUssa liittosihteerinä ja lakimiehenä.

LIITTOVALTUUSTOLLE VALITTIIN 1. VARAPUHEENJOHTAJA

Samassa kokouksessa valittiin lisäksi liittovaltuustolle 1. varapuheenjohtaja. Ehdokkaana oli kaiken kaikkiaan kolme valtuuston varsinaista jäsentä. Äänestyksen jälkeen liittovaltuuston 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Saariketo Turusta 18 äänellä. Muina ehdokkaina olivat 9 äänellä Jari Kunto Seinäjoelta ja 4 äänellä Jarmo Tuominen Lahdesta. Liittovaltuuston puheenjohtajana jatkaa toukokuussa tehtävään valittu Satu Ollikainen ja 2. varapuheenjohtajana Tarja Strandén.
PAUn liittovaltuusto keskusteli kokouksessaan lisäksi tulevan syksyn työehtosopimusneuvotteluiden tavoitteista. Viestinvälitys- ja logistiikka-alan sekä Informaatiologistiikka-alan työehtosopimukset päättyvät 31.10.2014.