Yt-neuvottelut aloittava Itella aikoo irtisanoa varhaisjakelusta 82 työntekijää

1.4.2014

Savossa varhaisjakelu siirtyy Savon Jakelulle.

Itella Posti Oy:n neuvottelut sanomalehtien varhaisjakelusta Savossa ovat päättyneet ja sanomalehtien jakeluun tulee muutoksia. Varhaisjakelua Savossa ryhtyy hoitamaan Keskisuomalaisen tytäryhtiö Savon Jakelu Oy. Neuvottelutuloksesta johtuen Itella Posti käynnistää Savon varhaisjakelussa yhteistoimintaneuvottelut ensi viikon perjantaina. Neuvottelut koskevat 82 henkilöä.

Sanomalehtien varhaisjakelu loppuu Itella Postin hoitamana ensi syyskuun lopussa. Siihen asti varhaisjakelu hoidetaan nykyiseen tapaan. Sanomalehtien viikonloppujakelu päättyy kesäkuun lopussa Itella Postin hoitamana. Muutokset eivät koske perusjakelussa eli niin sanotussa päiväpostin jakelussa jaettavia sanomalehtiä.

– Lukijoiden tarpeet ja tottumukset muuttuvat, kun sähköinen viestintä ja sähköisten kanavien tarjonta kasvaa edelleen. Uskon, että tulevaisuudessa tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja myös painettujen sanomalehtien jakelun turvaamiseksi. Nämä haasteet ovat yhteisiä kaikille lehtitaloille ja jakelua hoitaville yrityksille, sano johtaja Risto Savikko Itella Postin Lehtipalveluista.

Viime vuonna kirjeitä ja lehtiä jaettiin maanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta aiempaa vähemmän. Varhaisjakeluun liittyvät kiinteät kulut kuten kuljetus- ja henkilöstömenot eivät jousta, vaikka jakelumäärä pienenee. Se nostaa merkittävästi jokaisen yksittäisen lehden kustannuksia.

Muutoksista huolimatta Itella ei ole luopumassa perinteisestä postinjakelusta. Itellan uudessa, vuoteen 2020 ulottuvassa strategiassa kirjeet, aikakauslehdet ja sanomalehdet ovat edelleen Itellan ydinliiketoimintaa. Näiden tuotteiden lähetysmäärien laskiessa Itella hakee korvaavaa kasvua voimakkaasti lisääntyvästä verkkokaupasta ja pakettiliikenteestä.

Murrostilanteessa Itella on käynnistänyt henkilöstölleen useamman vuoden mittaisen Uusi polku -tukiohjelman, joka tarjoaa valmennusta ja tukea työnhakuun, uudelleenkouluttautumiseen tai yrittäjäksi ryhtymiseen. Tukiohjelma ei liity yhteistoimintaneuvottelutilanteisiin, vaan on jatkuvaa toimintaa seuraavien 3-5 vuoden aikana.

Irtisanottavat työntekijät ovat oikeutettuja muutosturvaan, joka pitää sisällään työsuhteen kestoon suhteutetun rahallisen kertakorvauksen, eläkeratkaisuja sekä lakimääräiset muutosturvaan liittyvät toimenpiteet.

 

lähde: Kari-Pekka Issakainen/ Savon Sanomat