Uusi-Seelanti vähentää kirjejakelun kolmeen päivään, muualla ennakoidaan samaa.

23.10.2013

Nykyisin kirjeet jaetaan kuutena päivänä viikossa, mutta postin muututtua yhä enemmän sähköiseksi, jaettavan määrä on etenkin kaupungeissa vähentynyt.

Uuden-Seelannin hallitus on hyväksynyt kirjepostin jakelun vähentämisen kaupunkialueilla kolmeen päivään viikossa. Keväällä 2015 voimaan tulevan päätöksen odotetaan ennakoivan vastaavia ratkaisuja myös muissa teollisuusmaissa.

Toistaiseksi Uudessa-Seelannissa jaetaan kirjeet kotiin kuutena päivänä Britannian malliin, mutta sähköpostin ja sähköisten laskujen yleistyminen on vähentänyt jaettavan postin määrää etenkin kaupungeissa.

Maaseudulla kirjeet kannetaan vastakin kotiin jokaisena arkipäivänä; vain lauantaijakelu loppuu. Postilaitos olisi halunnut maallakin vain kolme jakelupäivää, mutta hallitus päätti toisin. Uuden-Seelannin maaseudulla elää 86 000 ihmistä, joilla ei ole internetyhteyttä, kertoo maan yleisradioyhtiö TCNZ.

Postilaitoksen mukaan jaeltavan postin määrä on vähentynyt viime vuosina noin kahdeksan prosenttia vuodessa. Postilaitoksen tuotoista se söi viime vuonna 29 prosenttia.

Lähteet:

AP, Yle Uutiset