TULE kuntoon: Tuki- ja liikuntaelinpainotteinen kuntoutuspilotti (v. 2013-2014)

12.9.2013

Työhyvinvointisäätiön tuella toteutetaan yhteensä 4 TULE Kuntoon –kuntoutuskurssia syksyn 2013 ja v. 2014 aikana. Kurssit toteutetaan Itellan, Työhyvinvointisäätiön, Mehiläisen ja Kiipulan kuntoutuskeskuksen yhteistyönä.

•        Kuntoutuskurssit ovat varhaiskuntoutusta ja suunnattu työntekijöille, joilla on toistuvaa tuki- ja liikuntaelimistön oireilua ja siitä aiheutuvaa haittaa työssä.

•        Aloite kurssille osallistumisesta voi tulla työterveyshuollosta, henkilöltä itseltään tai esimiehen suosituksesta. Kurssille hakeutuminen ja valikointi tapahtuvat oman työterveyshuollon toimesta.

•        Jokainen kurssi kohdennetaan tietylle henkilöstöryhmälle (postikeskustyöntekijät, jakajat, myymälähenkilökunta ja toimistotyöntekijät) ilman alueellista rajoitusta. Ensimmäinen kurssi, kohderyhmänä postikeskustyöntekijät, aloitetaan jo lokakuussa 2013.

•        Pilottikurssin aikana kuntoutujalla on 5 henkilökohtaista tapaamista työterveyshuollossa. Työterveyshuolto vastaa lisäksi  yhteistyöstä työpaikalla ja toteuttaa Firstbeat-mittaukset. Kiipulan kuntoutuskeskuksessa Turengissa  toteutetaan yhteensä 7 päivän kuntoutusjakso kolmessa  jaksossa. Kuntoutuskurssin kokonaispituus seurantoineen on 1 vuosi.

•        Lisätietoa kuntoutuspilotista saa omalta työterveyshoitajalta ja myös TSV Kari Kettuselta.

 

ENSIMMÄINEN POSTIKESKUSTEN TYÖNTEKIJÖILLE SUUNNATTU KURSSI toteutetaan jo alkaen 9.10!

ENSIMMÄINEN JAKELUN TYÖNTEKIJÖILLE SUUNNATTU KURSSI toteutetaan jo alkaen 21.10!

Liitteet