PAU:n Kuopion osasto

AJANKOHTAISTA

Kuopion osaston jäsenistö osallistui suurella määrällä viime lauantain SM-liigaottelun seuraamiseen Niiralan Montussa.
PAU on julkaissut työehtosopimusneuvotteluiden tiimoilta tiedotteen. Tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa oheisesta linkistä.
Itellasta arvioidaan, että toteutuessaan postialan laaja lakko voisi sotkea joulupostin pahan kerran.
Postialan neuvottelut ovat jumissa. PAU ei hyväksy postityöntekijöiden ylimitoitettuja irtisanomisia ja osa-aikaistamista. PAU vaatii kokoaikatyön takaamista nykyisessä laajuudessa sekä alihankinnan ja vuokratyövoiman käytön estämistä. Liitto valmistautuu pitkään työtaisteluun.
Kuopion osasto järjestää jäsenilleen jälleen mahdollisuuden seurata huippujääkiekkoa Niiralan Montussa! Kalpa isännöi 11. tammikuuta ensi vuoden puolella Oulun Kärppiä.
PAU on antanut tänään uuden lakkoilmoituksen. 4. joulukuuta lakossa on myös Kuopion osaston alueelta 70100 (Kuopio10) jakelutoimipaikka sekä 70800 (Matkus) jakelutoimipaikka.
Arvio posti- ja kuriirialan työllisyydestä sisältyy Etlan tuoreeseen raporttiin, jossa arvioidaan postialan kannattavuuden, jakelumäärien ja työllisyyden kehitystä vuoteen 2020 mennessä.
RSS ATOM