PAU:n Kuopion osasto

AJANKOHTAISTA

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn liittovaltuusto vaatii valtiota tulemaan apuun postinjakelun yleispalvelun rahoittamiseksi – kansalaisten peruspalvelu on turvattava. Valtionyhtiö Itella on käynyt useita yhteistoimintaneuvotteluja alkuvuoden aikana esim. postinjakelussa, sanomalehdenjakelussa, kuljetuksessa ja muissa toiminnoissa saadakseen talouttaan kuntoon. Talous edellä tehdyt postinjakelun massairtisanomiset ovat vaarantaneet kansalaisten postipalveluiden toteutumisen lain edellyttämällä tavalla. PAU vaatii käynnistämään nopeasti sekä keskustelun että lain valmistelun valtion tuesta postinjakelulle.
Jakeluhäiriöt: Itella kamppailee niukentuneiden resurssien kanssa.
Itella Posti Oy:n Savon varhaisjakelua koskeneet yt-neuvottelut ovat päät-tyneet. Vakinaisen henkilöstön irtisanomistarpeeksi täsmentyi 34 henkilöä. Lisäksi osalle henkilöstöä tulee työsuhteen ehtojen muutoksia. Neuvottelujen kohderyhmään kuuluivat alueen varhaisjakajat ja yhteistekijät. Alun perin neuvotteluiden kohderyhmään kuului 82 henkilöä, joista ainoastaan 15 henkilöä oli puhtaasti sanomalehdenjakajia. Loput olivat yhteistekijöitä. Osaltaan tämä vaikutti siihen, että lopullinen irtisanottujen määrä supistui reilusti alle puoleen kohderyhmästä. Kohde-ryhmästä 25 henkilöä sai kokoaikaisen työn perusjakelusta.
PAU järjesti liittosihteeri Heidi Niemisen vetämänä Selkoa sopimuksista - kurssin Kuopiossa 17-18. toukokuuta. Kurssin osallistujista valtaosa tuli Keski- ja Pohjois-Savon alueelta, mutta mahtui mukaan myös immeisiä Tampereelta sekä Vantaalta.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU varoitti jo maaliskuussa Itellan perusjakelua koskevien yt-neuvotteluiden päättymisen jälkeen, että irtisanomiset perusjakelussa vaikeuttavat postinkulkua merkittävästi. PAUn arviot siitä, että jäljelle jäävät postinjakajat eivät tule selviytymään työstään ovat osuneet liiankin hyvin toteen. Postinjakajat ovat ammattitaitoisia työntekijöitä, joten syy postinkulun ongelmiin löytyy muualta kuin työntekijöiden osaamattomuudesta tai vastarinnasta, kuten Itella on tylysti väittänyt julkisuudessa. – Postinjakajat ja työpaikkojen lähiesimiehet tekevät hyvää ja ammattitaitoista työtä, liittosihteeri Heidi Nieminen sanoo.
RSS ATOM